Tänään töihin polkiessa valitsin taas vähän vaikeampaa polkua jossa oli kunnon juurakkoa ja kivikkoa. Ajo meni ihan hyvin lukuunottamatta yhtä pätkää jossa piti taluttaa. Kivikkoa oli sen verran että alkoi huolettaa takavaihtajan puolesta kun korkeiden kivien välissä oli syviä rakoja.
Polkua pitkin ryskyttäessäni tuli kyllä mieleen että mitähän järkeä tässäkin on. Jos tuollaista pitäisi jatkaa esimerkiksi useita kilometrejä putkeen niin siitä olisi kyllä ajamisen ilo kaukana. Ei kai kuntoiluksi ajattelemani maastopyöräilyn ideana pitänyt olla että mennään pelko perseessä koko ajan niin teknisessä maastossa kuin vain taidot riittävät? Toisaalta jos maasto on liian helppoa niin tulee mieleen että pääsisi tässä tavallisellakin pyörällä.
Joku välimallin ratkaisu tähänkin pitäisi varmaan löytyä. Luulen, että kunhan oman maastopyörän uutuusarvo pääsee vähän karisemaan ja sopivia reittejä löytymään niin homma muuttuu taas tältä osin mielekkäämmäksi ja miellyttävämmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti