Mullahan ei aiemmin ollut mitään kokemusta lukkopolkimista, jollaiset Krompissa siis on. Halusin sellaiset, sillä monet maastoajot ovat keskeytyneet jalan livetessä polkimelta. Siinä voi tulla vähän vaarallisiakin tilanteita kun yrittää runnoa märässä kelissä ylämäkeen ja poljin häviää alta. Ajattelin lukkojen auttavan tähän ja saahan sillä kuormitusta myös takajalkojen lihaksille.
Talutin pyörän kotiin kaupasta, koska en uskaltanut lähteä ilman kypärää opettelemaan lukkopolkimien käyttöä liikenteen sekaan. Kotona vaihdoin heti pyöräilykamppeet päälle ja lähdin opettelemaan polkimien käyttöä. Otin pihalla olevasta mattotelineestä tukea ja kloksautin klossin kiinni. Toisenkin. Sitten vaan liikkeelle. Mitäs nyt? Pikku kierros läheisellä pyörätiellä ja takaisin pihaan. Pysähdyin. Kaaduin. Taisi tulla klassinen aloittelijan moka. Pystyyn konkoiltuani opettelin vähän aikaa klossien kiinnitystä ja irroittamista tukea vasten nojaten.
Sitten maastoon! Läksin tutulle lähipolulle kokeilemaan. Kylläpä maaston kohdat tulee nopeasti vastaan. Vaimennus toimii mahtavasti ja pystyin ajamaan mukavasti aiemmin ikävästi ryskyttäneiden juurakoiden ja kivikoiden yli. Tuntui hurjalta ja jännittävältä mennä noin kovaa maastossa. Muutaman sadan metrin pätkän jälkeen tulin asfaltille ja piti pysähtyä vähän huoahtamaan. Tällä kertaa hoksasin irrottaa klossin ennen pysähtymistä.
Ja uudelleen matkaan. Tällä kertaa matka pysähtyi lyhyen maastopätkän jälkeen kun kaverini Anna näki minut fillaroimassa ja moikkasi. Kävipä tuuri, sain taas vähän huilata ja tasata sykettä. Anna on triathlonisti ja paljon minua kokeneempi pyöräilijä. Hän oli nytkin liikkeessä maantiepyörällä. Siinä vähän vaihdeltiin kokemuksia ennen maastoon palaamista ja pääsin leuhkimaan uudella pyörälläni.
Nousu meluvallin päälle kävi uskomattoman kevyesti. Paitsi että lukkopolkimet auttaa niin pyörää on myös muuten kevyempi polkea kuin Ratsua. Sitten tulin aika paljon haastavampaan maastoon. Nyt piti jo ihan oikeasti keskittyä. Välillä oli mutaa johon rengas upposi. Tuosta en olisi Ratsulla ehkä päässyt läpi, mutta leveämmät renkaat ja lukkopolkimien apu tuli taas esiin. Rapa vaan lensi kaarella. Mahtavaa!
Eteen tuli kuivapohjainen leveä oja ja ajattelin että tuostahan minä silipasen yli niin että heilahtaa. Paikka on erityisen hankala sillä sitä lähestytään viistosti, sitten käännytään vasemmalle yli 90 astetta jolloin vauhti hidastuu aika lailla. Ojan ylitykseen pitää saada uusi vauhti hyvin lyhyellä matkalla. Tuossa usko petti juuri kriittisellä hetkellä ja lakkasin polkemasta yrittäen kiskoa jalkaa pois polkimelta. Vauhti loppui kesken ja töpsähdin kevyesti pehmeään mättääseen.
Tuon jälkeen ajoin sitten helppoa reittiä kotiin. Vaikutti siltä, että pääsen aiempaa paremmin maastossa mutta myös uutta opeteltavaa riittää. Maastossa ajaminen vaatii myös uskomaani enemmän rohkeutta kun pitää olla varma siitä ettei vauhti pysähdy jalat lukoissa kiinni. Täytyy varmaan ajella ensin noita helpompia reittejä ja hakea kokemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti