Rajojen etsimistä ja tunnustamista

Itseaiheutettu maastoahdistus oli jotain mitä en osannut etukäteen odottaa maastopyörää hankkiessa. Kun alla on jousitusta ja nappularengasta tulee väkisinkin mieleen, että pitäisikö minun olla ajamassa teknisemmässä maastossa. Tämä logiikka sitten johdatteli yhä vaikeammille ja haastavammille pätkille kunnes jouduin irrottamaan klossit polkimesta, jalkautumaan ja taluttmaan pyörän yli. Eipä se kovin hauskaa ollut.

Olen vähitellen ajotuntien karttuessa ymmärtänyt miten typerä asenne tuo on. En minä bassonsoittoakaan harjoitellessa yritä koko ajan tahkota jotain Billy Sheenanin vaikeimpia akrobaattitemppuja. Tärkeintä on etsiä omat rajat ja yrittää työntää niitä yhä kauemmaksi. Samoin joku erityisen vaikea kohta polulla voi olla sellainen mitä kannattaa pysähtyä hieromaan pitemmäksikin aikaa. Taitoharjoittelun iso rooli on sellainen puoli maastopyöräilyssä mikä tuntuu erottavan sen muusta kuntoilusta.

Syynimaan juurihelvetti selätetty!

En ole päässyt nyt juoksemaan läheskään yhtä paljon kuin normaalisti pitkittyneen flunssan sekä sittemmin vihoittelevan kantapään vuoksi. Olen korvannut harjoittelua pyöräilemällä ja sitä myötä kromppiakin on tullut ulkoilutettua enemmän. Vähän yllättäen olen onnistunut parantamaan otteitani maastossa vaikken oikeastaan ole edes käynyt harjoittelemassa yhtään. Hankin viime viikolla maantiepyörän ja vietyäni sen ensihuoltoon piti hypätä krompin selkään. Jonkinlainen nytkäys ajotaidoissa on tapahtunut ilmeisesti opeteltuani ajamaan maantiepyörää.

Tänään sitten uskaltauduin pitkästä aikaa Syynimaan meluvallin vieressä menevälle juurakkopolulle. Alkupätkä vaikutti aika helpolta, mutta pian möykkelikkö oli sellaista että pelotti ihan hirveästi mutta pysähtymäänkään ei pystynyt. Toinen toistaan pahempi este seurasi aina edellistä ilman minkäänlaista hengähdystaukoa. Yritin antaa jousituksen hoitaa tehtävänsä ja polkea rohkeasti. Korkeimpien esteiden kohdalla yritin pitää polkimia vaakasuorassa tai vaihtoehtoisesti esteen puolen poljinta ylhäällä. Selvisin kuin selvisinkin reitin loppuun asti pystyssä ja pysähtymättä.

Reitin lopussa vain oli sitten kaksi isoa kiveä vierekkäin niin tiiviisti että ei siitä taida pyörä mahtua. Pysähdyin siihen hiukka epävarmasti ja paino ei tullut polkimista irti olevan jalan puolelle ja sinnehän minä kanervikkoon tupsahdin kyljelleen. Sopivasti huumoria pyörätietä ohi ajaville ihmisille.

Olo on sellainen, että tuon juurakon selätettyäni olen saavuttanut jotain. Ei kuitenkaan yhtään haluta mennä sinne uudestaan ryskyttämään!

Krossisyksy - Raksila

Työkaverit houkutteli osallistumaan keskiviikkokrosseihin ja pitkään rohkeutta kerättyäni tohdin karauttaa paikalle. Ikinä en ole pyöräkisastarttia ottanut enkä oikein ryhmässäkään ajanut niin jännittihän se lähteä mukaan. Järjestäjät paikan päällä olivat hyvin avuliaita ja ymmärsivät noviisia. Reittiin tutustuessa totesin että muutama paikka on sellaisia joissa tulen jalkautumaan joka kerta ja muut koitan sinnitellä ajamalla. Ehkä erikoisimpana vetona oli yksi jyrkkä ja pitkä alamäki jonka päätin mennä taluttamalla.

Eka kierroksella jäin heti porukasta mutta kun päästiin eka ylämäkiin niin sain sumppua kiinni. Kyllä se siitä sitten karkasi heti kun tuli tasaisempaa ja aloin jäämään tasaisesti mutta ajelin omaa rentoa vauhtia eteenpäin.

Toka kierroksen alussa oli ensimmäiset aidat joissa piti hypätä pyörän selästä ja kantaa pyörä yli. Siinä tein sitten sellaisen mokan, että lähdin esteen  jälkeen ajamaan ensin isommalla etuvaihteella. Jouduin vaihtamaan pienemmälle ja rouhaisin poljinta kunnolla niin ketju meni tuhannen solmulle rattaisiin kiinni. En saanut sitä siitä omin avuin irti joten kysyin katsojilta ja järkkäreiltä neuvoa.

Siinä sitten oli ainakin Kaikkosen Hannu, Ovaskan Kimmo ja pari muutakin tyyppiä avustamassa. Olin jo valmis lähtemään kotiin mutta kun jätkät pisti mun pyörän kondikseen niin eipä siinä kehdannut muuta kuin jatkaa matkaa.

Seuraavilla kierroksilla pääsin jo vähän ajorytmiin kiinni mutta vauhti oli kyllä sellaista että ohitettuna oleminen kävi tutuksi. Vain yhdessä kohtaa meinasi olla vähän tiukat paikat kun pari ohittajaa ei varottanutkaan vaan ajoivat tosi iholle kiinni kohdassa jossa meikällä oli pyörän hallinnan kanssa vaikeuksia. Normaalisti tuli aina takaa huutoa että vasemmalta tai oikealta ohi. Niihin oli helpompi varautua. Lopulta voittaja tuli maaliin ja meikäläinenkin pääsi pois rataa kiertämästä.

Kokemuksena ihan positiivinen. Pyöräongelmat ja oma nössöys vähän jäi harmittamaan mutta toisaalta taas aloittelijaystävällisyys jäi hirmu isosti mieleen. Vaikka olin paljon muita huonompi ajamaan niin eipä siellä kukaan nauranut tai solvannut ainakaan niin että minä olisin kuullut, Pikemminkin kannustuksia tuli.

Kotimatkalla ketjut pomppasi toisen kerran paikaltaan mutta sain itse ne takaisin. Olisiko tuossa eka solmua selvitellessä vaihtaja jotenkin vääntynyt?

Ajelu vähissä

Bloginpito lörpsähti hyvän alun jälkeen kun tuli aika tehdä valintoja. Aluksi tuli opeteltua tuota maastoajoa melko paljon ja uutta kerrottavaa tuli tiheään. Nyt kuitenkin kesän edettyä oon tullut siihen pisteeseen, etten enää juuri maastossa ajele. Syynä on yksinkertaisesti se, että paukkuja ei riitä runsaaseen pyörällä ajamiseen eikä riskinotto teknisillä poluillakaan oikein houkuttele. Niinpä ajaminen rajoittuu hyvin vahvasti hyötyliikuntaan ja sekin vielä hyvin helpoille reiteille. Onpa vähän tyhmä homma, mutta niin se vain on. Ehkä tuossa syssymmällä tulee sitten runsaammin ajoa.

Väsynyttä meininkiä

Eipä ole tullut oikein ajeltua paljoa eikä siis ole oikein päiviteltävääkään löytynyt. Viime aikoina olen ollut sen verran usein väsynyt että ajot on jääneet vähäisiksi enkä ole tohtinut haastaa itseäni teknisillä reiteillä. Muutamat kokeilut ovat saaneet aikaan lähinnä masennusta kun taidot ei riitä minkään vastaan tulevan esteen ylittämiseen. Viime sunnuntaina minun oli tarkoitus tehdä muutaman tunnin maastopitkis mutta jo ensimmäisen tunnin jälkeen kypsyin täysin osaamattomuuteni ja poljin pyöräteitä pitkin pois mettästä.

Sen jälkeen olenkin pysytellyt tutuilla ja turvallisilla poluilla itseluottamusta palautellen ja muutenkin kevyesti ottaen. Nyt ei riitä henkiset eikä fyysiset paukut mihinkään sankaritekoihin pyörän selässä. Kyllähän tuo kieltämättä on välillä mietityttänyt että oliko maastopyöräilystä sittenkään mulle harrastukseksi kun ei temppuninjailu edes niin hulluna tunnu kiinnostavan.

Aamuinen mutakylpy kaunistaa

Läksin töihin aika rankan eilispäivän jälkeen fillarilla. Eihän tuota kehtaa kovin paljoa pyörätietä ajaa maastopyörä alla joten kaarsin tietysti polkureiteille. Alkumatka meni ihan ok ja valitsin alkuun helpommanpuoleisen reitin. Oli sen verran takki tyhjänä eilisestä.

Alunperin oli tarkoitus polkea loppumatka kuntorataa mutta en malttanut olla poikkeamatta mukavalle metsäpätkälle. Siellä olisi niitä ojia joiden ylitystä pitäisi jaksaa harjoitella. Muutama ensimmäinen  oja menikin aivan mukavasti ja osasin hyvin siirtää painopistettä ajon helpottamiseksi. Sitten reitti alkoi kuitenkin muuttua yhä märemmäksi. Lopulta ojien pohjilla oli ihan reilusti sitä velliä ja piti ottaa vauhtia ja runnoa ihan kunnolla reidellä vauhtia.

Toiseksi viimeisen ojanylityksen jälkeen oli heti pitempi pätkä velliä ja ajattelin että nyt on pakko vaan yrittää pitää vauhtia yllä. Renkaat upposi kuitenkin jotain 15...20 cm ja vauhti hyytyi siihen. Löysinkin pian itseni kyljeltään mutavellistä. Vika oja olikin sitten ihan täynnä vettä joten matka olisi pysähtynyt joka tapauksessa viimeistään siihen.

No ei muuta kuin pyörä kantoon, ojan yli ja loppupätkät kommelluksitta ajaen.

Iltamaastot

Sunnuntai-iltana alkoi vaan tuntua että nyt tarvii vielä ulkoilmaa. Olinhan ajanu jo aamulla reilun kympin siirtymää ja käynyt juoksulenkilläkin mutta virtaa tuntui silti riittävän. No läksin sitten tosi rennolle kammenpyörittelylenkille. Maastoon toki.

Tutkiskelin vähän uusiakin polkuja ja löysin hyvän harjoituspaikan semmoisen ojan ylittämiselle. Tuolla oli pari ojaa peräkkäin joissa oli vähän loivemmat reunat mitä pahimmissa mitä oon nähnyt. Siitä uskalsin minäkin jo ajaa ja hyvin meni.

Sairaalanmäellä ajoin semmosta juurakkoa ja epähuomiossa lähes pitkittäin yhtä juurta pitkin. No rengas otti sitten siihen ja fillari heitti ainaki 90 astetta pyöräyksen samantien. Polkaisin hätäpäissään vauhtia ja pyörä pysyi kuin pysyikin pystyssä. Sain kaiken lisäksi klossinkin irti ajoissa enkä kaatunut. Tuon jälkeen tuntui aika hurjalta ajaa yhdestä jyrkästä alamäestä mutta ajoin ja onnistuin siinäkin.

Siinä vaiheessa oli mennyt niin loistavasti että halusin jättää nämä onnistumiset hermostoon kytemään ja polkaisin kotiin rankassa vesisateessa hymy huulessa.